Kankaanpään Perussuomalaiset

Syksyn kunnallisvaalit Kankaanpäässäkin olivat unohdetun kansan
voimanosoitus, valtuutettujen luki kasvoi nollasta viiteen, ääniä kertyi
923 neljänneksi suurimpana puolueena 13,6%. Muutoksenhalu asioiden
hoitotavassa oli voimakas, se oli kyllä aistittavissakin vaalikentillä
kulkiessa esim viikottaisilla torstaitorin kahvitarjoiluissa. Nyt meillä
on edustus Valtuuston varapuheenjohtajuutta ja kaupunginhallitusta
myöten kaikissa lautakunnissa ja näin olemme mukana asioista
päätettäessä ja yritämme huolehtia sitä, ettei nykyinen kuntienkin
talousahdinko kaadu kaikkein raskaimmin vähävaraisimpien kontolle. Esim.
jo yhden eriävän mielipiteen olemme jättäneet meillä Kankaanpäässä
mieliä kuohuttanessa ns. Leppäsen korttelin rakentamisessa ja kaiken
järjen mukaan hallinto-oikeuteen jätetty valitus saa rakennushankkeen
uusiiin puihin, jolloin kaupungin ja yrityspalvelun yhteensä 480
neliömetrin 10 vuoden vuokrasopimuskin raukeaa. Yrityspalvelulla on jo
nykyisin hyvät tilat ja kaupungilla löytyy omiakin tiloja käytettäväksi
ja vuokratilaakin on saatavissa paljon halvempaan hintaan.

Myös koko Pohjois-Satakunnassa olemme neljänneksi suurin puolue ja siksi
saimme Perussuomalaisten edustajan jokaiseen uuden viiden kunnan
perustamaan uuteen sosiaali- ja terveysalan liikelaitokseen Posaan,
joten sielläkin pystymme vaikuttamaan nimenomaan vähäväkisemmän
kansanosan etuja puolustaen. Näin näkymät kaiken kaikkiaan ovat
Kankaanpäässä ja ympäristössäkin valoisat ja olemme täysin rinnoin
mukana puolueemme voimakkaassa eteenpäinmenossa. Myös kesäkuun
EU-vaalejan varten on jo sovittu ensimmäinen vaalitilaisuus.

Tervetuloa pirteään ja kasvavaan joukkoomme ottamalla yhteyttä
luottamushenkilöihimme. Torstaitorilla olemme ainakin aina tavattavissa.
         

                                                                
Terveisin Anssi Joutsenlahti,    
valtuustoryhmän puheenjohtaja

Ruokojärvenkatu 12
38700 Kankaanpää
anssi.joutsenlahti@dnainternet.net
044-572 2205                                                                                                                                                Kotisivut  Blogi

 
Valtuustokuulumisia


Kankaanpään valtuutetut                                                                                                                                                    Muut luottamustoimet