SATAKUNNAN PIIRIN NAISET
Satakunnan Perussuomalaiset Naiset 2012
Puheenjohtajan tervehdys!
Yhdistyksemme tarkoitus on aktivoida naisia mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan sekä edistää mahdollisuuksia osallistua poliittiseen vaikuttamiseen. Jos olet kiinnostunut kunnallispolitiikasta, ota rohkeasti yhteyttä. Tarvitsemme vielä Perussuomalaisia naisia kunnallisvaaliehdokkaiksi. Tavoitteenamme on saada oma naisvaltuutettu joka kuntaan. Iällä ei ole merkitystä – ei puolueessa eikä ihmiselämässä. Tärkeintä on henkinen notkeus ja halu vaikuttaa. Perussuomalaista politiikkaa on tehtävä yhdessä. Ei yhteiskuntamme suinkaan itsestään muutu paremmaksi. Jotta pitkä matka oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan tulisi kuljetuksi, pitää ottaa monta pientä askelta.
Puoluejohtoa ja valtakunnanpolitiikkaa ei ole olemassa ilman paikkaa, joissa asioita toteutetaan: maakuntia, kuntia ja kaupunkeja. Pitää muistaa, että kotiseudut muodostuvat ihmisistä ja kunnat palveluista. Voittoisat kunnallisvaalit 2012 on saavutettavissa vain nöyrällä ja ahkeralla työllä. Naisilla on tulevissa vaaleissa ratkaiseva merkitys. Meidän naisten tulee puhua Perussuomalaisista tavoitteista ja ajaa ihmisten arkisia asioita selkokielisesti. Uskon, että tällä puolueella on oikeasti korvat ja vieläpä sellaiset, jotka kuulevat.
Haluan vielä omasta puolestani toivottaa antoisaa toimintavuotta. Kannustan kaikkia yhdistyksemme jäseniä olemaan aktiivisia toimijoita ja tuomaan ennakkoluulottomasti esille uusia ideoita ja ajatuksia toimintamme edelleen kehittämiseksi. Olemme hyvällä tiellä ja siltä pohjalta on hyvä jatkaa paremmaksi ja positiivisella tavalla erottuvaksi naisjärjestöksi. Tervetuloa toimintavuosi 2012 ja uudet haasteet.
Satakunnan perussuomalaisten Naisten
Puheenjohtaja
Laura Huhtasaari
laura@huhtasaari.com
Oheisesta linkistä näet tämänhetkisen hallituskokoonpanomme.
Tervetuloa mukaan toimintaan!

